Heli Räty "Et voi vahvistaa heikkoja heikentämällä vahvoja. Et voi tuottaa vaurautta lannistamalla ahkeruutta. Et voi auttaa palkansaajaa polkemalla palkanmaksajaa." -Lincoln

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS – KAIKKIEN KOMPROMISSIEN ÄITI

Toimittaja Juha Ståhle analysoi erinomaisesti (SK 29.11.2017) sote-uudistuksen tilaa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että kaikkien toimijoiden kannattaisi nyt painaa jarrua ja odotella rauhassa uutta lakiesitystä. Jos tulossa olevalla lakipaketilla ei edes teoriassa saavuteta sille alunperin asetettuja tavoitteita, eduskunnalla tulisi olla rohkeutta hylätä huono lakiesitys. Silläkin uhalla, että nykyhallitus kaatuu.

Sote- ja maakuntauudistus ovat istuvan hallituksen vaalikauden tärkein uudistus. Sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite oli parantaa perusterveydenhuollon heikentynyttä tilaa ja taata kansalaisille nopeampi hoitoon pääsy. Uudistuksen tavoitteena oli hillitä erikoissairaanhoidon alati kasvavia kuluja ja saada aikaan vuositasolla noin 3 miljardin euron säästöt. Toisin näyttäisi käyvän. On todellinen uhka, että huonosti toimivan perusterveydenhuollon lisäksi Suomessa on sote-uudistuksen jälkeen myös nykyistä huonommin toimiva erikoissairaanhoito. Palvelut pirstaloituvat useille eri toimijoille, tuottavimmista leikkauksista kilpaillaan yksityisen ja julkisen sektorin kesken ja kustannukset jatkavat kasvuaan. Useat lääketieteen johtavat asiantuntijamme ovat esittäneet tästä aiheellisen huolensa.

Sote-uudistus lähti väärille urille siinä vaiheessa, kun Keskusta linkitti sote- ja maakuntauudistuksen toisiinsa. Päähallituspuolue Keskustan ukaasi oli: ”ei toista ilman toista tai hallitus kaatuu”. Kokoomus ja perussuomalaiset – nykyisin Siniset – lähtivät tähän ”kompromissiin” mukaan. Hinta oli kova. En tunne henkilökohtaisesti yhtään kokoomuslaista joka kannattaisi Keskustan ajamaa maakuntauudistusta. Enkä yhtään muiden puolueiden edustajaa, joka kannattaisi tätä valinnanvapauden mallia jota Kokoomus ajaa.

Toivon rohkeutta ja viisautta kansanedustajillemme, jotka näistä laeista päättävät. Ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestäminen on mielestäni pieni hinta, jos sillä vältetään kansalaisten tulevaisuuteen kymmeniä tulevia vuosia vaikuttava erikoissairaanhoidon laadun heikkeneminen Suomessa. Toivon rohkeutta myös suurten kaupunkien päätöksentekijöille. Maakuntauudistus vie niiltä suuren osan taloudellisia resursseja ja päätösvaltaa maakuntiin. Kaupunkien kehitys pysähtyisi siltarumpuihin.

Suomessa säädettävien lakien tulisi ensi sijassa palvella kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Lakeja ei tulisi koskaan hyväksyä vain puolueiden omien valtapyrkimysten vuoksi.

Heli Räty

varavaltuutettu (kok.) Pori

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Jos-sanan olisit voinut jättää pois. Enää selvemmäksi ei voi tulla, että tulossa olevalla lakipaketilla ei saavuteta sille alun perin asetettuja tavoitteita vaan lopputulos tulee menemään toiseen suuntaan. Kysymys on enää siitä meneekö järki poliittisten lehmänkauppojen edelle.

Pahinta on mielestäni, ettei ole tuotu ollenkaan esille, että muitakin mahdollisuuksia on. On todellista järjen köyhyyttä väittää, että kun muita mahdollisuuksia ei ole, tämä on vietävä äkkiä läpi. Nykytilakin kun olisi paljon parempi. Kaiken kukkuraksi kaikki Hetemäen ym. esittämät viisi tärkeintä perustelua uudistuksen tekemiselle ovat aivan absurdeja. Esimerkiksi eläköityminen ja tietotekniikka hyödyttäisivät jopa enemmän nykyistä järjestelmää.

Olen kokenut, että myöskään valtalehdistö ei ole ollut halukas julkaisemaan todellisia vaihtoehtoja hallituksen sote-esitykselle, joten ne ovat jääneet täysin varjoon (esim. https://demokraatti.fi/mielipide-uusin-valinnanvap...).

Toimituksen poiminnat